LIITY PARTIOON

MITÄ PARTIO ON?

Partio on maailman suurin nuorisoliike, jonka tavoitteena on tukea lasten ja nuorten kasvua heidän yksilölliset ominaispiirteensä huomioiden. Päämääränä on persoonallisuudeltaan ja elämäntavoiltaan tasapainoinen, vastuuntuntoinen, aktiivinen sekä itsenäisesti ajatteleva paikallisen, kansallisen ja kansainvälisen yhteisön jäsen.

 

Partion tavoitteet ja päämäärät pyritään saavuttamaan monipuolisen tekemisen kautta. Kaiken ytimessä on yhdessä tekeminen. Partiota monipuolisempaa harrastusta saa hakea.

LIITY PARTIOON!

Voit myös ottaa suoraan yhteyttä jäsenrekisterinhoitajaan tai lippukunnan-johtajaan. Ohjeet jäsenhakemuksen täyttöön voi lukea täältä.

KAVEREITA

YHDESSÄ

TEKEMISTÄ

Kaukasten tarpojat talviretkellä.

AVOINTA

KAIKILLE

Kansainvälinen partioliike sai alkunsa vuoden 1907 elokuussa. Tuolloin englantilainen kenraalimajuri Robert Baden-Powell järjesti Brownsean saarella Englannissa leirin, jolla hän kokeili kehittämäänsä poikien kasvatusjärjestelmää. Kokemusten pohjalta hän julkaisi kirjan Scouting for Boys (Partiopojan kirja) vuonna 1908.

 

Partiosta tuli nopeasti myös tyttöjen harrastus ja se levisi ympäri maailmaa. Suomi kuului ensimmäisten partiomaiden joukkoon – maahamme perustettiin partioryhmiä jo vuonna 1910. Vuonna 1972 Suomen Partiotyttö- ja Partiopoikajärjestöt yhdistyivät Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry -nimiseksi järjestöksi.

VAPAAEHTOIS-

TYÖTÄ

Nykiö 2016
Nykiö 2016

Hyvinkään Miilupartio ry

Muottikatu 19 a 3, 05830 Hyvinkää

045 850 2515

Y-tunnus: 2026902-3

Kaukasten tarpojat talviretkellä.
Nykiö 2016
Nykiö 2016